keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus

2014 alkaa kohta olla paketissa, niin ajattelin vähän muistella että mitäs kaikkea jännää ja hauskaa sitä onkaan tänä vuonna tapahtunut.

Viime vuodenvaihdetta vietettiin Memphisissä, johon mentiin katsomaan kun Rice Owls pelasi Liberty Bowlissa. Sieltä ei tullut voittoa, mutta tänä vuonna pojat taas palasivat menestyksekkääseen Bowl-kantaan voittamalla Hawaii Bowlin!

Helmikuussa hurrattiin kun yksi mun entisistä kansainvälisistä opiskelijoista voitti Super Bowlin!!

Maaliskuussa lisättiin katsottujen listalle yksi uusi Cirque du Soleil esitys. Se jäikin vuoden ainoaksi sirkukseksi, mutta helmikuussa ollaan menossa taas!

Huhtikuussa vietettiin hääpäivää hyvin meidännäköisesti, eli menemällä elokuviin.

Toukokuussa jännitettiin mun työviisumin kohtaloa, joka tarkoitti myös kahden viikon pakkolomaa. Loma oli stressaavasta syystään huolimatta oikein kiva!

Kesäkuussa olin töissä kiireinen ja kotona laiska. Vapaa-ajan ohjelmassa lähinnä paljon elokuvia ja meidän ihan ekat baby showerit!

Heinäkuussa käytiin ehkä parhaalla keikalla ikinä. Ja Ville sai pitkän etsinnän jälkeen vihdoinkin työtarjouksen!!

Heinä-elokuun vaihteessa Lilli tuli kylään!! Oli kyllä ihan mahtava loma. Elokuun lopussa lomailtiin myös New Yorkissa yhdessä Marketan kanssa.

Syyskuussakin rokkikeikkailtiin.

Lokakuussa, ja syksyllä yleensäkin, meillä keskitytään lähinnä jalkapalloon, tänä vuonna valitettavasti ilman kausilippuja. Jalkapallolippujen menetystä kompensoitiin hankkimalla liput oopperaan ja balettiin.

Marraskuussa juhlittiin mun synttäreitä (Villen synttäreitä juhlittiin Halloween ohella jo lokakuussa.) ja riemuittiin viileistä ilmoista.

Joulukuun paras uutinen oli se, että Villen vastoinkäymisten täyttämä työviisumihakemus vihdoinkin hyväksyttiin! Käytiin myös minilomalla Frederickburgissa ja katsottiin luonnollisesti vähän lisää jalkapalloa.

Ei mikään huono vuosi. Saas nähdä mitä ensi vuonna on luvassa.

Hyvää Uutta Vuotta 2015!!

1 kommentti:

Rauni kirjoitti...

Oikein hyvää alkanutta vuotta 2015 teillekin sinne!