maanantai 10. elokuuta 2009

Matkustusongelmia

Jäi kertomatta, kun juttelin lauantain julkisilla matkustamisesta, että kotimatka ei sujunut ihan niin hyvin kuin mitä meno. Ratikkamatka meni mainiosti, jonka jälkeen me parkkeerattiin itsemme nelosen pysäkille ja katsottiin aikataulusta että seuraava bussi tulee noin vartin päästä. Kohtuullinen odotusaika, joten päätettiin olla hyppäämättä toiseen bussiin jolla olisi myös päässyt kotiin, mutta kävelymatkaa olisi jäänyt enemmän. Varttia myöhemmin meidän bussia ei kuitenkaan näy missään ja alkoi pikkuisen harmittaa. Vartti siitä, ja harmitti ihan ihan kunnolla. Meidät melkein kotiovelle vievä bussi kulkee viikonloppuisin noin puolen tunnin välein (27 minuuttia, jos ollaan tarkkoja), joten vaikka alkuperäinen bussi jäisi kokonaan tulematta, odotusaikaa ei ollut seuraavaankaan kuin kymmenisen minuuttia. Siksipä oltiin jälleen menemättä siihen toiseen, pidemmän kävelymatkan bussiin. Nyt oli kyse jo periaatteesta: jos oltiin seisty siinä näin pitkään, ei varmasti kävellä yhtään ylimääräistä... Viisi minuuttia ennen kuin sen jälkimmäisen bussin oli tarkoitus olla pysäkillä, oikean numeron bussi vihdoin saapui paikalle. Siihen noustessamme huomattiin että toinen saman numeron bussi tuli ihan perässä. Pysähtyi meidän taakse, ja jatkoi suunnilleen välittömästi matkaa. Se kun oli ilmeisesti se tosi myöhässä oleva bussi, kun taas meidän valitsema bussi odotti pysäkillä vielä aikataulun mukaiset viisi minuuttia. No, onneksi se oli sentään ilmastoitu...

Meidän ongelmat kuitenkin kalpeni vertailussa kun luin päivän lehteä. Continentalin (jep, se kun niitä lapsiakin hukkaili) lento joutui kohdekentän ukkosmyrskyn takia laskeutumaan väärälle kentälle odottelemaan matkan jatkumista. Ohjesääntö esti 47 matkustajaa poistumasta koneesta, joten siellä he sitten viettivät yönsä, kera huutavien vauvojen ja tukkeutuneiden vessojen. Oli kuulemma ollut kohtuullisen kurjaa, kun ei kyseessä ollut edes mikään iso kone, vaan sellainen ihan pikkuinen, missä on yksi istuin toisella ja kaksi toisella puolen käytävää. Jaloittelumahdollisuudet oli siis hiukka heikommat kun jossain 4+4+3 koneessa. Koneen henkilökuntakin ehdittiin vaihtaa sen yhdeksän tunnin aikana kun tyypit siellä istuivat, koska heidän lakisääteinen työaika tuli täyteen. Mutta matkustajia ei voitu päästää vaikka lentokentälle odottamaan, koska se olisi vaatinut uuden turvatarkastuksen, ja kentän turvatarkastajat oli jo ehtinyt lähteä siltä päivältä kotiin. Jep, bussin odottaminen oli ihan kevyttä kauraa sit kumminkin.

10 kommenttia:

helka kirjoitti...

Mä oon niin sählä, enkä ikinä tarkista mitään busseja etukäteen, että mulle tapahtuu tollasta kuvatun kaltaista (bussi, ei sentään lentokoneasia) lähes päivittäin. Joskus oon sitten kävellyt 40min kotiin myöhään illalla. Tänään oottelin 43min Riihimäellä...

Andy kirjoitti...

Ei vika ollut meidän tarkistuksessa, vaan siinä että se bussi oli melkein puoli tuntia myöhässä!! Mut joo, sattuuhan sitä, kaikenlaista. :)

helka kirjoitti...

Tajusin kyllä, mutta mulla kyse on useinkin omasta epätarkkuudestani. Sen lisäksi, että mulle sattuu kaikkea ihme epäonnea, kuten teille nyt.;)

Andy kirjoitti...

:)

mama kirjoitti...

mä käytän bussii keskimäärin kaks kertaa vuodes ja poikkeuksetta sen kans on aina joku ongelma... fillari on nii paljon kätevämpi, se harvemmin jättää tulematta tai lähtee nenän edestä. 8-)

Andy kirjoitti...

Niin, mutta bussissa on ilmastointi. Ja näissä olosuhteissa se on aika välttämätön...

rauni kirjoitti...

Kyllä täällä Forssassa vaan fillari hyvinkin voi mennä lähes nenän edestä. Sairaalan pyöräkatoksesta lähtee hyvikin usein fillarit vaikka se on lukossa ja avain sulla taskussa.

Andy kirjoitti...

Minä tiiän yhden tapauksen (käsi ylös kuka tunnistaa itsensä..), kun kaverilta vietiin pyörä jonka satula kasvoi sammalta. Joko otti tarpeeseensa, tai sit ajatteli että onpa kiva kun on vähän extraa pehmustetta... ;)

Lilli kirjoitti...

Mutta nyt mulla on uusi pyörä, jossa on ihan normaali satula. Ja pidän sitä pyörää aina meidän pihalla, jonne pääsee vaan lukitusta portista. Joten toivon, ettei sitä kukaan veisi.

Andy kirjoitti...

Ei ole kivaa jos pyörä viedään. Mutta tästä uudesta puuttuu siis extrapehmusteet... ;)