tiistai 4. elokuuta 2009

Kaaos

Nyt me ollaan sitten virallisesti muutettu. Muuttomiehet traijasi eilen tavarat uuteen rakennukseen ja tänään oli meidän vuoro löytää niille oikeat paikat. Niinhän siinä juuri kävi kuten etukäteen ounastelin. Ei valmiiksi merkatuista paikoista ollut juurikaan iloa, kun tosissaan alettiin latomaan tavaraa hyllyyn. Isommat laitteet meni toki niille suunnitelluille paikoille, mutta esim. viisi pahvilaatikollista laboratorion yksittäispakattua lasitavaraa tungettiin hyllyihin ja laatikoihin ihan sen mukaan miten ne sinne saatiin sopimaan. Ja aika monta tarviketta siirreltiin päivän aikana paikasta toiseen, kun alkuperäinen paikka ei tuntunutkaan niin kätevältä. Yllättävän hyvin muuttotavarat saatiin lopulta purettua kun meitä oli reilusti toistakymmentä henkeä sitä tekemässä. Mutta eiköhän tässä vielä pari päivää mene ennen kuin kaikki on lopullisesti valmista.

Toimistopuolella meitä ilahdutti modernit ja entistä ehommat huonekalut. Työtuoleissa mm. on seitsemän erilaista säädettävää osaa. Vielä kun oppisi niitä kaikkia käyttämään. Nyt kaikki tutkijat perusopiskelijoista postdokkeihin ovat samassa avotoimistossa. Kolme ihmistä aina rinnakkain ja pieni särmi välissä (valokuvia luvassa myöhemmin). Puutelistalle sen sijaan pääsi mm. seuraavaa: a) toimistoon ei ollu ehditty asentaa vielä yhtäkään sähköpistoketta b) yhteisille toimistotarvikkeille, printterille jne. ei ollut yhtään pöytää, kaappia tms. c) koko kerroksen yhteisestä kahvihuoneesta puuttuu kaikki huonekalut. Voiton puolella kuitenkin ollaan ja eiköhän nuo puutteetkin tule pikapuoliin korjattua.

6 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Eikö ne sähköpistokkeet yleensä sijoiteta paokoilleen jo rakennusvaiheessa? Sen verran olen rakennustöitä seurannut, että täällä ne laitetaan jo rakenteisiin.Teillä on sitten retkitunnelma, kun menette kahvihuoneeseen piknikille. Istutte lattialla ringissä,siinä ei tule pidettyä liian pitkiä kahvitaukoja. Olisiko se työnantajan salainen ase;)

Ville kirjoitti...

Sähköjohdot oli kyllä vedetty hyvissä ajoin, mutta itse pistokkeet puuttui. Nyt on jo sähköä ainakin osassa toimistoa ja pari (vanhaa) irtopöytääkin on saatu paikalle.

Mekin muuten epäiltiin, että sähkön puutteella haluttiin estää tietokoneen käyttö ja tehostaa muuttotavaroiden purkamista.

mama kirjoitti...

toi sähkön pimittäminen ja sitä kautta tietokoneen käytön estäminen on muuten varsin fiksu tapa vauhdittaa tavaroitten purkamista. mä kytkin muuton jälkeen aikanaan ekaks tietsikan käyttökuntoon ja nyt kolme vuotta myöhemmin mul on edelleen tavaraa avaamattomis muuttolaatikois... toisaalta voi kysyy, et jos ei oo kolmeen vuoteen tarvinnu, ni kuinka tarpeellista se tavara sit on. 8-)

toivottavasti saatte pikasesti kahvihuoneeseen ainaskin tuoleja, onhan se ihan epäinhimillistä pakottaa ihmiset seisoskeleen juoruilun *kröhöm* siis tauon aikana! *g*

Ville kirjoitti...

mama: Mun nyrkkisääntö on et jos vaatetta ei oo käytetty vuoteen, ni se on valmis pelastusarmeijaan. Muille tavaroille vois antaa ehkä tuplasti aikaa, mut toi kolme vuotta on jo aika selvä tapaus.

marketta kirjoitti...

Ville Ville, poisheittovimmasi senkun pahenee. Muistutan, että itse heitän lukemattomat lehdetkin pois vasta sitten kun ne ovat matkustaneet ainakin vuoden verran auton takaikkunalla ympäri kauneinta Etelä-Suomea. Minne se omena on oikein pudonnut?

Ville kirjoitti...

marketta: Ei ole omena ainakaan hedelmälliseen maahan pudonnut tässä tapauksessa. Ja hyvä niin, jos multa kysytään.