torstai 29. lokakuuta 2009

Kuusi kuukautta ja rapiat

Olin ihan unohtaa joka kuukausittaisen raportin, kun oltiin 25. päivä niin Tähtien Sodan lumoissa. Mutta puoli vuotta on jo tosiaan tullut täyteen ja edelleen on ihan kivaa. Eiköhän tässä siis ihan koko vuodesta selvitä varsin mallikkaasti. Meidän tämä syksy onkin ollut mukavasti vieraiden rytmittämä, kun ekat vieraat käväisi elokuussa ja nyt pari kuukautta myöhemmin oli taas kyläilijöitä. Tästä pari kuukautta eteenpäin on joulu ja me puolestaan vieraillaan Suomessa. Ja kevätpuoli varmaan meneekin sitten jo oikein vauhdikkaasti, etenkin kun sinne helmikuullekin on jo saatu yksi vierailu sovitettua. Hyvin siis menee, mutta menköön.

Tänään on päästy oikein kunnon syysmyrskyn keskelle ja vettä on sadellut koko päivän, vuorotellen pientä tihkua ja massiivisia kaatosateen puuskia. Kaikkea tätä on säestänyt hurjana puhaltanut tuuli, jonka varoitettiin yltyvän vaarallisiin voimakkuuksiin. Ja niin tosiaan, tornadovaroitushan siitä sitten iltasella annettiin, mutta pahin silmäke meni onneksi eri osasta Houstonia, niin meille riitti lähinnä vaan sitä voimakasta tuulta. Sateiden sanottiin yltyvän vielä yöksi ja huomisaamuksi, mutta sitten iltaa kohden hellittää. Viikonloppuna pitäisi olla oikein kaunista ja aurinkoista, että päästään juhlimaan Halloweenia ilman sääongelmia.

Sellainen jännä ilmiö muuten, että näille myrskyisille sadepäiville on luvattu lämpimämpiä ilmoja kuin mitä kauniina päivinä on. Tänäänkin esimerkiksi elohopea kiipesi kaiken sateen ja tuulen keskellä noin kolmeenkymmeneen asteeseen, mutta viikonlopulle sen pitäisi laskea takaisin jonnekin kahdenkymmenen kieppeille. Hyvin hämmentävää, koska sitä on Suomessa tottunut että sateet ja syysmyrskyt nimenomaan laskisi lämpötilaa, ei nostaisi sitä. Mut niin se vaan täällä menee. Kaikenlaista.

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Joo oli se jännää, silloin lähtöpäivän aamuna, kun yöllä oli satanut, niin ilma oli taas kuin lehmän henkäys kuuma ja kostea. Hauskinta oli kuitenkin katsoa niitä viemäreitä, toisesta syöksyi vesi ylös maanpinnalle valuakseen taas läheiseen viemäriin takaisin.

Andy kirjoitti...

Joo, nää ei tosiaan oikein hallitse sadevesiviemäreitä... Jonka lisäksi kun sataa paljon, osa keskustan liittymistä joudutaan sulkemaan tulvimisen takia...