Kyllästyivät jo yhdessä päivässä jonossa ajeluun, meidän vieraat, ja alkoivat kaipaamaan jotain isompaa menopeliä mihin koko poppoo mahtuisi kerrallaan. Soittelin sitten aamusta vuokraamoon ja kysyin että löytyiskö jotain mikä vetäis seitsemän henkeä, ja mitä sellaiseen vaihtaminen maksaisi vielä lisää. Mukava Robert näpytteli konettaan hetkisen ja kertoi kokoluokkien välisen hintaeron summaksi sellaisen mikä maksumiehen mukaan vielä kohtuulliseksi koettiin, joten ilmoitin että me tullaan sitten vaihtamaan autoa. Ville lähti työpaikalle palaveriin, pari henkeä jäi pitämään kämppää pystyssä ja minä pakkasin vuokra-auton täyteen väkeä ja huristelin vuokraamolle. Kotimatka tultiinkin sitten sellaisella autolla ettei tosikaan, meillä on nyt kulkuneuvona Chevrolet Tahoe (pistän kuvaa, jahka jaksan sellaisen ottaa). Nyt mahdutaan kaikki kerralla ja yksi liftarikin sopisi vielä sakkiin. Ja minä alan hiljalleen ymmärtää miksi näitä paikallisia niin kovasti ne valtavat autot viehättää.
Uudella autolla (oikeasti muuten tosi uudella: matkamittarissa ei ole kun vähän reilu tuhat mailia) kurvailtiin Ricen kampukselle vähän katselemaan paikkoja. Ensin mentiin bussilla kiertoajelu kampuksen ympäri ja sit ihan jalkapatikassa tutkittiin ympäristöä vähän tarkemmin. Jututettiin myös yhtä Ricen poliisilaitoksen pysäköinninvalvojista, joka kovasti toivotteli vieraille hauskaa loppuvisiittiä. Sit kun viimein saatiin Villekin kaapattua töistä matkaan mukaan, mentiin käymään Ricen kirjakaupassa, jonka nuo osti melkein tyhjäksi. Siskokulta jäi ainoaksi joka ei voi vastaisuudessa sonnustautua Rice-vaatteisiin, mutta se taitaa olla se vanhempien osa, että lapsille ostellaan juttuja omien hankintojen kustannuksella. Ja saatiin mekin sit jotain, nimittäin molemmille omat hupparit! Minä valikoin sen mitä oon jo kauan haikaillut ja Ville otti sitten vähän erilaisen, mutta melkein yhtä hienon. Sovittiin jo valmiiksi, että voidaan sitten toisiltamme lainailla ja pitää vähän kuin yhteisinä, kun ne etukäteissynttärilahjoina meille kustannettiin.
Illemmalla vietiin vielä vieraat pienelle kiertoajelulle, kun kerta on sellainen auto millä kelpaa ajella. Keskustassa sen verran pysäköitiinkin että käpyteltiin vähän ympäri Discovery Greeniä, ja tenavat löysi riemukseen pienen leikkipuiston. Siinä oli hyvä purkaa vähän sitä ylimääräistä energiaa mitä niillä tuntuu jatkuvasti riittävän, kunnes sitten oli aika jatkaa saittaria. Nyt kun ovat nähneet vähän kaikenlaisia puolia Houstonista, voidaan tulevina päivinä keskittyä sitten vähän tarkemmin sellaisiin houkuttelevimpiin kohteisiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Muistakaa tarjota niitä pekaanipähkinäviinereitä siellä Armadillon seutuvilla! Varmaan tosi loistoajatus tuo tila-auto. Nyt kaikki kuulevat oppaiden kommentteja, eikä kukaan joudu olemaan sivussa kaikista nähtävyyksistä tai muista tapahtumista ja havainnoista.
Ai niin, se piirakka mitä meille niin kovasti kehuttiin! Pitääkin käydä jossain välissä ostamassa, me kerrotaan sit kuinka hyvää oli. ;)
Unohdit muuten kertoa siitä "pikku" sadekuurosta. Me ei olla ennen nähty, että taivaalta mahtuu niin paljon vettä. Tarjakin oli pysäköinyt auton järveen, vettä tuli niin, että joka paikassa oli hetkessä 10 cm kerros, Vähän siinä kastuttin, mutta ei haitannut, kun se oli niin lämmintä se sade. On muuten Villellä upea työympäristö. Ei ihme, että Tarjakin siellä viihtyy. Muuten ne piirakat jäi sitten kuitenkin maistamatta, mutta ei haittaa paljon muuta maistettiin ja hyvää oli.
Joo, se oli aika huikea kuuro. Koska mä vannon, että se järvi ei ollut siinä silloin kun tullessa ajoin siihen ruutuun! ;) Pekaanipähkinäpiirakkaa ei tosiaan vieläkään ehditty maistamaan, mutta kyllä me vielä jossain vaiheessa Villen kanssa se tehdään...
Lähetä kommentti