lauantai 3. lokakuuta 2009

Tunnistelua

Havahduttiin huomaamaan että meidän blogissa alkaa olla tarinaa jo aika paljon ja tiettyjen vanhojen juttujen metsästämisestä on tullut hippasen haastavaa. Joten päätettiin sitten perjantai-illan ratoksi askarrella vähän tunnisteita, jotka löytyy nyt kaikista vanhoistakin jutuista. Elikäs hommahan toimii siten, että jos haluaa lukea vaikkapa Villen kirjoittamat jutut, eikä mun höpinöitä ollenkaan, niin sit voi klikkailla tuolta oikealla olevalta listalta Hajamielinen tohtori kertoo, ja se antaa kaikki Villen tuotokset. Tai mun siskokulta voi vaikka klikata tota Urheiluhullut-kohtaa ja kertailla vähän niitä sen suosikeiksi muodostuneita jalkapallojuttuja... ;) Homma oli iso, mutta tulipahan tehtyä. Ja oli meillä ihan hauskaakin, etenkin kun tajuttiin napata pullo punaviiniä työkaveriksi. Siinä vaiheessa pukkasi esimerkiksi vähän hymyilyttämään kun lyötiin juttu auton ostosta samaan Ostostelua-kategoriaan vaikkapa nyt Villen Wolverine-paidan kanssa. Ihan vastaava homma, rahaa meni ja jotain saatiin tilalle.

Mä mietin myös sellaista kategoriaa johon olis tullut kaikki sellaiset jutut missä on kuvitusta mukana, kun suurimman osan aikaa tää on kuitenkin aika visuaalisesti tylsää kamaa. Luovuin kuitenkin ajatuksesta, kun Villen mielestä se oli ihan turhake. Niin jos joku on sitä mieltä että sellainen olis kiva lisäys, niin ilmoittakaa ihmeessä. Äkkiäkös mä sellaisen vielä listaan käyn lisäämässä.

6 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Oletteko ajatelut talletta näitä vaikka cd-levylle? olisi siitä kiva myöhemmin lueskella ja vaikka sitä kirjaa....

Andy kirjoitti...

En mää oo sellaista miettinyt. Aattelin kuitenkin antaa tän blogin olla täällä sittenkin kun me tullaan takaisin Suomeen, niin voi käydä lukemassa edelleen.

mama kirjoitti...

tai sit tän blogin vois koota ihan kirjamuotoon, pikkasen layoutia taitto-ohjelmalla, lisää valokuvii joukkoon ja vaikka digipainosta ulos. ratkasis yhen vuoden joululahjahuolet kivasti. 8-)

ja sen jälkeen vois pistää cv:hen lisäyksen 'julkaistu kirjailija'! *g*

Andy kirjoitti...

Kuka semmoisen lahjan haluais..? ;)

rauni kirjoitti...

Mä ainakin haluisin

Andy kirjoitti...

Miksi ihmeessä, kun näitä höpinöitä voi käydä täälläkin lukemassa? ;)