keskiviikko 14. lokakuuta 2009

Rantapäivä

Seikkailtiin tänään Galvestoniin, siskokulta auton ratissa. Ei ollut kuulemma edes mitenkään erityisen jännää ajaa Houstonissa, kun on niin leveät tiet. Mikä on kyllä ihan totta, ja ihmiset kumminkin antaa ihan hyvin tilaa. Galvestonissa parkkeerattiin ekaksi siihen meren rantaan, missä osa porukasta uskaltautui ihan uimasilleen. Ja mikäs siellä oli pulikoidessa auringon paistaessa liki pilvettömältä taivaalta ja lämpöasteitakin oli varmasti yli kolmekymmentä. Minä en veteen puolta säärtä pitemmälle mennyt, mutta uskomattoman hitaana oppimaan poltin taas käsivarret ja vähän sääriäkin. Se on kyllä ihan mahdotonta minun saada sitä mukana kulkevaa aurinkorasvaa iholle asti...

Pulikoinnin jälkeen siirryttiin mukaviin ilmastoituihin sisätiloihin ja tutustutettiin vieraat Galvestonin mahtavaan akvaarioon. Tenavat sai haipassit, mihin aina tietyn hain bongattuaan sai lyödä leiman, ja molempien passit tulivatkin hienosti täyteen. Iitu ihastui pingviineihin, kun taas Empun mielestä hait on ihan parhaita kaikista (olen ihan samaa mieltä). Molemmat uskaltautuivat myös kokeilemaan miltä meritähden pinta tuntuu.

Akvaariokierroksen jälkeen ajeltiin vielä suunnilleen rantaviivaa pitkin koko saaren toiselle puolelle kärjestä kiertäen ja etsittiin mukava ravintola. Nyt ovat sitten myös nämä vieraat nähneet niitä meressä hyppeleviä delfiinejä ihan luonnollisessa ympäristössään, se kun on aika hauskaa viihdettä siinä ruokailun ohessa.

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Uiminen meressä oli ihan huippujuttu. Ei olisi uskonut,että vesi voi olla niin lämmintä ja suolaista.Vähän ensin varoin niitä meduusoita joita Tarja kertoi siellä olevan, mutta pian ne unohtuivat. Haiden, joita meksikonlahdessa myös uiskentelee, en uskonut niin matalaan tulevan, mutta kyllä ne vähän mietitytti kuitenkin.
Hienoa oli myös nähdä ne delfiinit ihan omassa elementissään, vaikkakin kaukaa, mutta kuitenkin. Muuten, kyllä sitä meidäm kuskia vähän jännitti vaikkei sitä myöntänytkään, kun oli vähän aikaa ajellut. Hieno päivä kuitenkin emmekä palaneetkaan, kun lainasimme Tarjan 70 kertoimista aurinkovoideta kiitos siitä.

Andy kirjoitti...

Eipä sitä uskaltaisi mihinkään jos miettisi vaan niitä mahdollisia vaaroja. Yhden meduusan olen tosiaan siellä rantavedessä nähnyt ja monesta olen varmasti mennyt ohi huomaamatta, mutta ei niiden voi antaa olla esteenä hauskalle! Ja hienosti siskokulta ajeli, jännitti tai ei. :)