keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Pari päivää

Lähdettiin eilen vielä ihan naisporukassa downtowniin vaateostoksille, kun vierailla oli taaloja vielä jäljellä. Macy'silta nuo osti vaikka mitä, ja vasta ihan viime hetkillä yksi myyjistä kysyi että eikö meillä ole ostospassia ollenkaan. Ei oo, mikä sellainen on, ikinä kuullutkaan? Mukava nainen sitten selvitti, että ulkomaiset turistit ovat oikeutettuja hakemaan passia näyttämällä asiakaspalvelupisteestä ostospassin, jolla saa kaikesta kymmenen prosentin alennuksen. Harmittelin sitten etten tästä tiennyt mitään, kun oli niitä kasseja tosiaan jo kertynyt, mutta nainen jatkoi että hän voi hyvin tehdä kaikista palautuksen ja ottaa sitten uudestaan tarjouksen kanssa. Kaaoshan siitä seurasi, kun he alkoi purkaa jo tehtyjä kauppoja ja minä kipitin äitikullan kanssa yläkertaan noutamaan ostospassia. Se on viisi päivää voimassa, ja tosiaan oikeuttaa alennukseen missä tahansa Macy'sin liikkeessä. Nytpä osaan tuleville vieraille vinkata asiasta.

Ville onnistui selviämään vain puolikkaalla työpäivällä, joten miesväki tuli sitten perässä omalla autolla downtowniin ja mentiin koko porukka katselemaan Houstonia yläilmoista, sieltä pilvenpiirtäjän 60. kerroksesta. Maisemien ihailun päätteeksi iski nälkä, ja ruokaa etsittiin Houstonin Hard Rock Cafesta. Oli vähän turistiolo, mutta ihan hauskaahan siellä oli käydä. Sieltä jatkettiin Houstonin akvaarioon, jossa ei ollut oikeastaan ketään muuta. Kesälomat kun on ohi ja oli vielä arkipäiväkin, niin aika rauhassa saatiin kiertää. Houstonin akvaario kalpenee kyllä Galvestonin akvaarion rinnalla, mutta on siellä sellainen erikoisuus että kannattaa käydä. Saa nimittään tosissaan silittää niitä haita (ja rauskuja kanssa). Emppu oli tätä ehtinyt odottaa jo melkoisesti, mutta hetken lopulta koittaessa ei poika heti meinannut uskaltaa työntää käpäläänsä samaan altaaseen haikalojen kanssa. Yhteistuumin kokeillessa ne sormet kuitenkin hiljalleen meni aina lähemmäs ja lähemmäs, kunnes lopulta ottivat haihin kiinni. Ja siitä se sitten lähti. Poika totesi että vaikka ensin ei meinannut uskaltaa, nyt kun on silittänyt yhtä, uskaltaa ihan hyvin silittää niitä muitakin. Akvaariokierroksen jälkeen mentiin haijunalla ja tenavat saivat vielä hyöriä pihalla sekä karusellissa että maailmanpyörässä. Ihan yksityiskyyti oli joka laitteessa, kun paikka tosiaan oli totaalisen tyhjä.

Akvaariosta marssittiinkin hakemaan auto, mutta ihan viime hetkellä muistin että minunhan oli ajatus kidnapata siskokullan tenavat kotimatkan ajaksi. Me nimittäin aamupäivällä matkattiin downtowniin julkisia käyttäen, niin pitihän Empunkin päästä se kokemaan. Ville tipautti meidät kyydistä ihan ratikkapysäkin kohdalla niin päästiin vähän seikkailemaan. Oli kuulemma hauska matka, niin hyvä että muistin tämän suunnitelman kun oltiin vielä keskustassa.

Iltasella lapset kidnapattiin uudestaan, kun äiti ja isä kutsui ne nautiskelemaan vierasasunnon valtavasta sängystä. Täällä meidän vierashuoneessa raukat joutuu nukkumaan lattialla ilmapatjalla, niin vaihtelu houkutteli kovasti ja tenavat lähti naapuriin yöpymään. Me siskokullan kanssa otettiin vapaudesta kaikki ilo irti, korkattiin viinipullo ja parannettiin maailmaa liki aamuun asti. Tänään sit nukutti melkoisesti, mutta onneksi äiti ja isä jaksoivat viihdyttää muksuja ja veivät ne uima-altaalle riehumaan niin että me saatiin vaan kääntää kylkeä.

Iltapäivän puolella vein porukan vielä siihen ah niin ihanaan valtavaan kenkäkauppaan, johon etenkin Iitu ihastui aivan kerrassaan. Kassajonossa tuo vielä katseli lahjakorttitelinettä ja huokaisi, että jos mä asuisin täällä, niin haluaisin kyllä aina synttärilahjaksi lahjakortin tänne. Eipä silti, kelpais tuo mullekin... Naisväki teki taas hienoja löytöjä, Iitu sai tosi makeat talvisaappaat, äitikulta nilkkurit ja siskokulta shoppasi itselleen jopa kahdet kengät. Ilman kassia en päässyt kaupasta ulos minäkään, mutta se johtui enimmäkseen siitä, että liikkeen kanta-asiakkaana mulla oli kaksi kymmenen dollarin aleseteliä, joista toinen oli just menossa vanhaksi. Järkiostos siis, eikä yhtään turhaa kenkien hamstrausta.

Huomenna nuo jo lähteekin takaisin kotia kohti, joten ilta meni pitkälti pakkauspuuhissa ja muissa järjestelyissä. Siskokulta kävi vallan epätoivoiseksi tavaramääränsä kanssa, kun se on jokseenkin paljon lisääntynyt täällä ollessa. Kumpikaan tenavista ei ole kuulemma saanut tänä syksynä edes koulua varten yhtään mitään uutta, kun kaikki on säästelty siihen että ostavat sitten täältä. Ja ostivat kanssa, paljon hyviä perusvaatteita molemmille (ja taisi siskokulta aika paljon kaikkea kivaa saada itselleenkin). Sovittiin sitten että lainaa meiltä yhtä matkalaukkua, niin otetaan se sitten joululomalla käydessä takaisin. Ihan hyvä diili, me kuitenkin ollaan oltu niin kilttejä, että saadaan varmasti ihan tosi paljon joululahjoja. Kätevää että sit on ylimääräinen laukku Suomessa odottamassa, millä saadaan ne kaikki kuljetettua.

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Ei voi sanoa, että olis ostettu kaupat tyhjiksi, kun ne on niin valtavia. Tällä ketaa ei kuitenkaan tullut ostosähkyä, niinkuin silloin edellisellä kerralla. Se galleria vaan oli meikäläiselle liian suuri pala kerralla haukattavaksi.Tosin täytyy sanoe ettn ollut asennoitunutkaan mitään vielä ostamaan, se innostus tuli vasta täällä.
Siinä kyllä auttoi paljon se ,että Tarja oli minulla apuna ja etsi sopivat vaatteet. Ne nilkkurit oli kyllä ihan vain heärteostos, niin korkeita korkoja mulla ei ole ollut kuin nuorena.Pitää ensin salaa harjoitella niiden kanssa kävelyä.:)

Andy kirjoitti...

Ne oli ihan tosi hienot kengät, kyllä niitä pitää sitten käyttääkin! Eikä koroilla kävely ole ollenkaan vaikeaa, senkun kävelee vaan. :)