torstai 8. lokakuuta 2009

Tiuskiva täti

Haettuani Villen töistä käytiin kotimatkalla lähikaupassa vähän ostoksilla. Normaalisti siellä ei juuri koskaan ole pahempia jonoja, mutta tänään kassojen tienoilla oli ihan totaalinen kaaos. Osa kassoista on ihan hiljattain korvattu itsepalvelukassoilla, jotka nyt olivat jostain syystä kaatuneet. Ja kaikki muut kassat jumitti melko totaalisesti, eikä korteilla voinut maksaa. Eipä siinä mitään, ja kun ei kerran mikään hurja kiire ollut, niin ihan rauhallisesti asetuttiin jonoon. Hetkeä myöhemmin meille kerrottiin, että sekin kassa mihin me jonotettiin oli kaatunut, joten oli aika siirtyä toiseen jonoon. Tässä vaiheessa ihmisten kärsivällisyys alkoi selvästi olla koetuksella, kun eivät vissiin hekään ole tottuneet tuolla paljon jonottamaan. Yksi nainen tiuskaisi minulle että pois tieltä, kun hän yrittää mennä tästä kassajonon läpi. En tiedä ajatteliko etten antanut tilaa kun epäilin hänen yrittävän kiilata, vai miksi kannatti aloittaa heti tiuskivalla sävyllä, mutta kuten meidän edessä jonottavalle pariskunnallekin totesin, en minä tahallani naisen reittiä blokannut. En vaan ihan oikeasti huomannut takana olevaa ihmistä, kun väistin samalla muita ruuhkassa pujotelleita, eikä mulla valitettavasti ole niitä silmiä siellä selässä. Mutta sitten pääsin tuntemaan suurta vahingoniloa, kun tiuskiva nainen meni jonottamaan suljetulle kassalle ja seisoi siinä ihan turhaan monta minuuttia. Sitä en kyllä tiedä miksi sille kassalle ylipäänsä oli jono. Ehkä ne toivoi että se kassa tulee kuntoon siinä ajassa kun johonkin toiseen jonoon menemällä pääsisi maksuvuoroon. Siellä se täti oli kuitenkin edelleen, kun me marssittiin tavaroidemme kanssa ulos.

Ei kommentteja: