tiistai 6. lokakuuta 2009

Leveä kuljetus

Aikaisemmin tänä vuonna täällä kirjoiteltiin paljon tapauksesta, missä mies salakuljetti käsiaseen menestyksekkäästi vankilaan. Miten? No piilottamalla sen yli 300 kiloisen ruumiinsa ihopoimuihin. Vai pitäiskö sanoa että läskipoimuihin... Juttu teki hetkellisesti Houstonista yleisen naurunaiheen, vaikka todellisuudessa kaupunki ei enää olekaan maan lihavin, vaan vasta sijalla kuusi (jos nyt sillä voi mitään ylpeillä...). Chroniclen yksi kolumnisti kirjoitti aiheesta tänään aivan älyttömän häiritsevän jutun. Hän ei nimittäin uskonut että tuollainen aseen salakuljettaminen on mahdollista, joten asiaa tiedusteltiin muutamalta lääkäriltä. Näiden yksimielinen kanta oli se, että kyllä se ihan mahdollista on, eikä edes pahinta mitä he ovat uransa aikana nähneet.

Jos potilas on riittävän isokokoinen, ei esimerkiksi hänen keuhkojensa kuuntelu onnistu ilman erityisiä toimenpiteitä, koska välissä on niin paljon tavaraa. Siksipä lääkärit joutuvat ujuttamaan stetoskooppinsa näiden läskipoimujen väliin päästäkseen lähemmäs keuhkoja. Ja sieltä saattaa sitten löytyä vaikka mitä mielenkiintoista, kuten nyt esimerkiksi keksejä tai puolikas juustohampurilainen. Näin voi ilmeisesti käydä, jos esimerkiksi syö sängyssä ja nukahtaa kesken kaiken... Yksi toinen potilas oltiin jouduttu siirtämään läheiseen Sea Worldiin, jotta hänelle voitiin suorittaa jonkunlainen skannaus. Oli nimittäin liian isokokoinen sairaalan laitteeseen, mutta onneksi Sea Worldista löytyi laite jolla skannaavat valaita.

Tällainen ylipaino on oikeasti hyvin harvinaista, vaikka paino-ongelmat ovatkin kovin yleisiä länsimaissa ja Yhdysvalloissa erityisesti. Vaikka terveysriskistä toki on aina kyse, niin se vaan tuntuu melko pieneltä huolelta jos keskiverto amerikkalainen painaa kymmenisen kiloa liikaa, verrattuna ihmisiin jotka ovat käytännössä täysin erakoituneita ja joiden päivät kuluu sängyssä maaten ja syöden.

6 kommenttia:

Saara kirjoitti...

Tervehdys!

Siella Sea Worldissa otetaan rontgenkuvia ylilihavista ihmisista. Luulisi sen, etta kay Shamun kanssa samassa rontgenissa olevan jonkunlainen wake up call ;).

Andy kirjoitti...

Mä haluaisin uskoa että mulle riittäisi herätykseen vaikka nyt se juustohampurilainen... ;) Mutta se on kätevää että voi sit kuitenkin noita valaslaitteita hyödyntää, siinä kolumnissa puhuttiin esimerkkinä CAT scanista.

mama kirjoitti...

siinä vaihees ku kiloja on enemmän ku pituudes senttei, ni pitäs kyl jo hälytyskellojen soida... aseenmentävistä ihopoimuista puhumattakaan. vaik onhan se tietty hirmuu kätsää, jos voi kuljettaa parii juustohamppii aina mukanaan ja pysyy ne varmaan ihopoimuis mukavasti lämpimänäkin. on kato aina välipala valmiina! 8-)

Andy kirjoitti...

Kuulostaa kerrassaan herkulliselta toi sun välipalaideas... Muista sit ne keksit kans, jälkiruokana kato. ;)

rauni kirjoitti...

Kyllä täällä suomessakin valitettavasti löytyy ihmisiä joiden poimuihin voi piilottaa kaikkia noita mainittuja juttuja. On muuten mielenkiintoista pestä henkilöä niiden poimujen välistä ja alta.

Andy kirjoitti...

Pitää vaan siirrellä läskiä sivuun... ;) Siinä kolumnissa kerrottiin myös, että kun nää ihmiset kylpee itse, niin ne keksit siellä välissä ei välttämättä edes kastu.