keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Vieraita muistellessa

Vieraiden lähdöstä on pian viikko vierähtänyt ja ollaan täällä Andyn kanssa muisteltu kuinka mukavaa heidän kanssaan olikaan. Paljon tuli taas tehtyä ja koettua vajaan kahden viikon aikana. Vaikka suurin osa nähtävyyksistä oli meille ennestään tuttuja, oli niitä kiva esitellä ihmisille joille kaikki oli niin uutta ja ihmeellistä. Texasissa kun kaikki on suurempaa. NASA, Galveston ja Houstonin downtown ainakin kuuluivat omiin suosikkeihini. Eikä sitä silti koko aikaa tarvinnut olla menossa pää kolmantena jalkana. Hauskaa oli myös kotosalla uima-altaan äärellä tai korttia pelatessa. Meidän tämän hetkinen monopoli-innostuskin on selvää jatkoa vieraiden kanssa vietetyille peli-illoille.

Keittiöön vieraista jäi muistoksi jääkaappi täyteen ruokaa ja herkkuhyllykin notkuu. Uutta kananmunanleikkuria on myös käytetty ahkerasti mennä viikolla. Parasta on kuitenkin uusi ovimagneetti, jossa koko poppoo komeilee NASA:ssa otetussa kuvassa.

Seuraavat vieraatkin ovat jo ehtineet ostaa lentolippunsa Houstoniin. Vastavuoroisuuden nimissä me olemme kuitenkin ensin tulossa Suomeen käymään, eli jouluna nähdään.

2 kommenttia:

rauni kirjoitti...

Kiitos vielä kaikesta, mitä meille siellä oli järjestetty. Tervetuloa joulunaikaan tännekin. Yrittäkää pärjätä siellä "talvessa" saamatta sitä "possunuhaa". Täällä se nyt riehuu ympäri Suomea uutisten mukaan. Itse en tunne ketään, joka olisi siihen sairastunut. Täällä on jo päästy normaaliin päivärytmiin eikä aikaero enään vaivaa.

Ville kirjoitti...

Hyvä että aikaerosta on toivuttu. Täällä me on vedetty välillä jo hupparia niskaan, kun lämpötila on laskenut 20 asteeseen. Mahdetaanko me ollenkaan pärjätä enää Suomen talvessa?