perjantai 9. lokakuuta 2009

Noobeli

Kun George Lucas aikanaan toteutti kaikkien Tähtien sota -nörttien (minut mukaanlukien) unelman tekemällä uuden elokuvan alkuperäisen trilogian esiosaksi, minä sanoin välittömästi että se tulee olemaan pettymys aivan riippumatta siitä millainen siitä tulee. Se vaan on projekti johon asetettiin niin kovat odotukset, ettei ole edes mahdollista tehdä elokuvaa joka niihin odotuksiin pystyisi vastaamaan. Maailman täydellisin elokuvakin olisi epäonnistunut. Ja sitten kun Barack Obama voitti presidentinvaalit, käytin samaa vertausta. Mieheen ladattiin niin uskomattomat odotukset, että hän oli jo valmiiksi tuomittu epäonnistumaan. Kausi on neljä vuotta ja vaikka hän saisi käyttää kaikki sallitut kahdeksan, ei siinä ajassa vaan yksi ihminen pysty muuttamaan koko maailmaa, mitä ilmeisesti häneltä odotettiin. Kohtuutonta, joo, mutta sen siitä saa kun suunnilleen nostaa kandidaattinsa toisen tulemisen rooliin ja sitten joutuu tunnustamaan että ihan tavallisesta kuolevaisesta tässä kuitenkin on kyse. Enkä minä nyt missään nimessä sano, että Obama olisi ollut jotenkin huono. Minä sanon sitä, että vaikka hän tekisi niin hyvää työtä kuin vaan on ikinä mahdollista, se ei riittäisi, koska odotukset olivat kohtuuttoman kovat.

Miksi tämä absurdi aasinsilta Tähtien sodasta presidenttiin? No, pidin tuossa televisiota auki sähköpostin ja lehden lukemisen taustalla, kunnes huomioni kiinnittyi ohjelman yllättävään keskeytymiseen. Erikoislähetyslogot alkoi pyöriä ruudulla, joten luonnollisesti laitoin ääntä lisää ja keskityin selvittämään mitä nyt on tekeillä. Yllätykseni oli kohtuullisen suuri, kun minulle kerrottiin että presidentti Obama on julistettu tämän vuoden Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi. Erikoislähetyksen pääasiallinen tarkoitus olikin jakaa tämä uutinen, sekä näyttää suorana Obaman lehdistötilaisuus. Lahjakkaana puhujana Obama onnistui varsin tehokkaasti tuomaan esiin saman asian, minkä Nobelkomiteakin auliisti tunnusti: palkinto ei johdu saavutuksista, vaan niistä mahdollisuuksista ja potentiaalista, mitä Obamalla on, sekä siitä miten hän on onnistunut inspiroimaan ihmisiä ympäri maailman. Puheessaan presidentti sanoikin, ettei koe ansaitsevansa paikkaa palkinnon aikaisempien vastaanottajien joukossa, mutta ottaa sen kiitollisena vastaan muistutuksena siitä, mitä on mahdollista saavuttaa.

4 kommenttia:

Helka kirjoitti...

Ansaitsi tai ei, jo se, että Obama on USAn ensimmäinen musta pressa on saavutus, jota on hyvä kunnioittaa tällasessa maailmassa.

Ja Nobelista irrallaan, mulle riittää Obaman onnistumiseksi jo se, että se onnistuu edes vähän paremmin kuin edeltäjänsä.;)Mikä tahansa on parannus siihen verrattuna. Tietysti sitä parempi, mitä parempaan O. pystyy.

Andy kirjoitti...

Kunnioitettavaa ehdottomasti, mutta ei pelkällä pressaksi pääsyllä sentään kai Nobeleita voiteta..? Mutta se kai lienee yleinen konsensus, että tässä tapauksessa mikä tahansa on edeltäjää parempi... ;) Ja kyllä mä uskon että Obama hyvää jälkeä vielä tulee saamaan aikaan.

Helka kirjoitti...

Níin en mä nyt kuvittelekaan että se on Obaman omaa ansiota, että hän on musta, tai että presidenttiys on Nobelin arvoista. Mutta ehkä tää tunnustus sanoo maailmalle jotain.

Andy kirjoitti...

Niinpä. Ja onhan se totta, että Obama on onnistunut inspiroimaan ihmisiä ympäri maailman, eikä tää palkinto varmasti ainakaan vähennä sanoman tehoa.