lauantai 31. lokakuuta 2009

Synttärijuttuja

Tänään, vihdoinkin, on Villen ihan oikea syntymäpäivä. Suunnilleen tällainen keko paketteja odotteli poikaa aamulla tyynyn päällä, kun se palasi hampupesulta.
Yleensä oon sitä mieltä, että lahjat pitää paketoida itse, mutta koska paketoin kuitenkin omakätisesti niistä kaksi, annoin Sephoran tyttöjen hoitaa tuon kolmannen. Ja aika hienon paketin tekivätkin. Siitä laatikosta paljastui vähän hyvää tuoksua, Calvin Kleinin Man, josta myös synttärisankari ainakin väitti pitävänsä. Toisesta paketista kuoriutui puolestaan kirja, ensimmäinen osa Michael Moorcockin Elric-tarinoita.
Kuvassa näkyy myös päällimmäisenä hulvaton kortti (kuvan saa klikkaamalla isommaksi, jos haluaa katsoa tarkemmin), jonka sisällä on teksti "On syntymäpäiväsi, tee jotain hullua!" Kannessa ilmiselvästi hulluja puuhannut, hieman kärsinyt pupu, ritsa ja ehkäpä sattumalta rikkinäinen mehiläispesä... Kortin puputeema sopi loistavasti yhteen kolmannen paketin sisällön kanssa. Kerroin joskus aikaisemmin, kuinka Volkswagen Golf on täällä puolen merta nimeltään Rabbit. Siksipä myyvät oheistuotteidensa joukossa myös hauskaa pupu-paitaa. Sellainen siis oli pakko hankkia osaksi synttärilahjaa, koska meidän vanha auto kumminkin oli Golf. Ja ehkä etenkin koska (ja nyt kaikki imelyyksiä sietämättömät sormet korviin ja silmät kiinni, palataan asiaan taas kuvan jälkeen...) minä kutsun Villeä hirmu usein Pupuksi.
Pitkällisen lahjomisen jälkeen valmistettiin synttäribrunssi, joka päättyi vielä kakkukahvitteluun. Leivoin nimittäin äkkiseltään tällaisen ihanuuden.
Ai ette uskoneet vai? No kaupasta se on ostettu, mä mitään tuollaista osais tehdä...Mutta hirmu hyvä kakku, siitä riittänee vielä vähän huomiseksikin, eli varsin herkullinen viikonloppu meillä siis menossa. Tänään juhlitaan Villen lisäksi myös Halloweenia ja me ollaankin vähän illemmalla suuntaamassa Discovery Green -puistoon isoon Halloween-tapahtumaan vähän katsastamaan paikallista menoa.Raporttia luvassa varmasti myöhemmin.

Hyvää Pyhäinpäivää! (Ja Villen synttäriä kans!)

3 kommenttia:

Olli kirjoitti...

Sylintäydellisesti onnea tätäkin kanavaa myöten (e-mailissa lisää). Mahtavaa on varttua ja kasvaa.
Olli ja Riitta

rauni kirjoitti...

Meiltäkin tähänkin onnittelut:
Elämän lakien mukaan
vanhenemista ei vältä kukaan,
mutta henkemme ei vanhene,
vuos vuodelta vain nuortuu se.
ONNEA!
Rauni ja Mauri

Ville kirjoitti...

Kiitos onnitteluista. Ei iskenyt ikäkriisi ainakaan vielä, katsotaan sitten uudelleen viiden vuoden päästä;)