Rouvien lounaalla

Ricen yliopiston kansainvälisten asioiden toimisto järjestää joka kuun ensimmäisenä keskiviikkona "kansainvälisten leidien lounastilaisuuden". Perinne on alkanut vuosia sitten, jolloin tarkoitus oli, että vierailevien tutkijoiden ja opiskelijoiden puolisot pääsisivät pois kotoa ja tutustumaan muihin vaimoihin. Sittemmin ajat ovat muuttuneet ja mukana on myös niitä tutkijoita ja opiskelijoita. Ainoa kriteeri osallistumiselle on kansainvälisyys ja sukupuoli; miehet eivät ole tervetulleita.

Silloin aikanaan kun oltiin kampuksella rekisteröitymässä minut kutsuttiin lukuvuoden viimeiseen lounastapaamiseen, mutta en päässyt paikalle, kun piti järjestellä kaikkea mahdollista uuden kämpän tiimoilta. Mutta nyt syksyn ensimmäiselle lounaalle minäkin menin mukaan (nyt saa nauraa: Andy rouvien lounaalla...). Tosin viisi minuuttia myöhässä, koska Ville neuvoi ensin väärään paikkaan. Lounasta olisin toki saanut sieltäkin, sillä päädyin johonkin opiskelijaruokalaan, minne oli mailin mittainen jono. Päättelin kumminkin ettei tämä ole se lounas mihin tähtäsin, joten eikun ulos ja koko rakennuksen ympäri. Myöhemmin Ville valitteli ettei hän voinut tietää, kun ei ole siellä koskaan käynyt. No pitikö sitten niin itsevarmana sanoa että tuolta sinne mennään, kun itse olin kartasta katsonut että eri suunnasta. Pöh.

Myöhästyneenäkin pääsin kumminkin sisään ja sain vielä sen lounaslautasenkin käteeni. Tuoleja ei valitettavasti riittänyt kaikille, joten parkkeerasin itseni yhden pöydän ääreen seisomapaikalle. Pyrin jopa olemaan sosiaalinen ja vaihdoin pikaiset "mitä kuuluut" yhden kiinalaisen tytön kanssa. Hän ei kumminkaan sen enempää halunnut ilmeisesti mun kanssa jutella, vaan siirtyi nopeasti toiseen päähän huonetta juttelemaan muiden kiinalaisten kanssa. Tunnustan että siinä vaiheessa tuli sellainen olo että pitäiskö vaan paeta paikalta, mutta ruoka oli vielä syömättä, niin jäin sit kumminkin.

Paikalla oli esittäytymässä Houston Greeters organisaation edustaja, jonka kerrottua heidän toiminnastaan kaikki saivat esittäytyä koko joukolle. Sitten kansainvälisten asioiden toimiston ihmiset kertoivat vähän omista jutuistaan ja pian sen jälkeen suurin osa ihmisistä lähti pois. Minä päätin kuitenkin olla lannistumatta kokemuksestani kiinalaisen tytön kanssa, vaan suuntasin nyt vapautuneelle sohvalle, jossa päädyin juttusille yhden ranskalaisen tytön kanssa. Oltiin muuten ainoat eurooppalaiset koko porukassa; aasialaisia oli suurin osa, ja hirmusti myös latinoja. Typy oli oikein mukava ja reilun vartin verran siinä vaihdettiin kokemuksia, jonka jälkeen kello olikin niin paljon että poistuttiin paikalta. Mukaan sai vielä pienen pussillisen suklaata ja jenkkilippu-viuhkan (?). Viuhka on kyllä näillä helteillä ihan hyvä ajatus, mutta en mä ehkä kuitenkaan ole vielä valmis tunnustamaan väriä ihan sillä tasolla...

Alunperin ajatus "Ladies luncheonista" oli pienesti pelottava, mutta kyllä mä ehkä voisin paikalle mennä sitten ensi kuussakin. Vähän jo sovittiinkin sen ranskalaisen tytön kanssa että nähdään sitten siellä, tosin suurimmalti osalti sopimus menee kyllä small talkin piikkiin. Mut ehkä sit se jutustelu sujuu jo vähän paremmin, nyt oli kyllä pikkasen takkuilevaa välillä. Suomalaiset ja ranskalaiset kun ei kummatkaan tuossa jutustelun jalossa taidossa perinteisesti loista, mutta ihan hyvin me mun mielestä pärjättiin.