Emppu kysyi tuossa pari päivää sitten pienellä äänellä että voitaisko me mennä sinne mereen uimaan vielä uudestaankin. Jos täysin ilmaisella huvilla saa tenavan onnelliseksi, niin tietysti me voidaan. Niinpä tänään kun Ville joutui palaamaan työpöytänsä ääreen lomaviikon jälkeen, me muut pakkauduimme autoon ja käänsimme nokan uudemman kerran kohti Galvestonia. Ilma ei ollut ehkä ihan yhtä lämmin kuin viimeksi, mutta merivesi oli silti varsin miellyttävää. Ja tällä kertaa minäkin nappasin uimakamppeet mukaan, joten olen vihdoinkin käynyt Meksikonlahdessa uimassa. Ja voi miten hauskaa se olikaan, vaikkei sitä räpiköintiä nyt voinut juuri uimiseksi kutsua, kenenkään osalta. Sen verran oli nimittäin aallokkoa, että kaikista hauskinta oli vain joko väistellä niitä (me tukkaa ja naamaa suojelleet turhamaiset aikuiset) tai juosta suoraan päin ja hypätä sisään (ne tenavat, joita ei hiusten kastuminen olisi voinut vähempää haitata).
Kotimatkalla pysähdyttiin vielä suurimpaan lelukauppaan mitä kumpikaan muksuista on koskaan nähnyt, vaikkei tuo kai paikallisessa mittakaavassa edes mitenkään erikoinen ollut. Sieltä olisi löytynyt vaikka mitä, mutta me oltiin tosiaan lähinnä vaan nähtävyyden perässä, eikä tarkoituksena ollut täyttää vieraiden matkalaukkuja uusilla leluilla. Siinä kohtaa tosin olisin heltynyt, kun Emppu katsoi NFL-pelaajista tehtyjä hahmoja ja kysyi että eikö ole Texansien pelaajaa ollenkaan. No ei ollut, vaikka paketin mukaan sellainenkin on tehty. Ovat vissiin loppu, täällä Texansien kotikaupungissa. Mutta tosiaan, jos olis löytynyt, olis ehkä ollut pakko hankkia...
Yhden uuden pelin Emppu sai valita Nintendo DS -vempaimeen, kun siitä oli etukäteen sovittu. Tähän asti ovat hakanneet sillä Mariota aina tylsinä hetkinä (se oli lentokoneessa kuulemma aivan ehdoton), mutta nyt on sitten toinenkin vaihtoehto. Mario aiheutti nostalgian puuskan ensin Villessä, joka tarttui peliin aina iltaisin lasten mentyä nukkumaan. Neljä iltaa kun olin antanut Villen pelata rauhassa, oli itsekin pakko kokeilla. Ja aiheuttaa Villelle suurta katkeruutta, kun pääsin heti tokassa pelissä pitemmälle kuin se ikinä. Täähän on siis vain ja ainoastaan sen ansiota, että pentuna pääsin aina hakkaamaan Mariota kaverin luona (kiitti Helka!), ja kummasti ne vanhat taidot palautui mieleen. Ehkä vähän liiankin hyvin, koska aika monena peräkkäisenä iltana ollaan nyt Villen kanssa sitä pelattu aamuyön tunneille, kun peli on lapsilta vapautunut. Ja nyt harkitsen vakavasti että ostetaan meille oma, kun nuo vievät tietysti koneensa mukanaan. Kysyin jo hinnankin valmiiksi lelukaupan myyjältä, eikä kyllä olis kovin paha. Pitäisköhän palata sen verran nuoruuden huvitusten pariin, vai riittäiskö meille tää pikavisiitti sen aikaa kun peli on vieraiden mukana täällä kylässä?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Jättäkää suosiolla kauppaan! Tehkää mielummin jotain muuta yhdessä. Mä en ole koskaan ymmärtänyt aikuisia ihmisiä, jotka pelaa jotain pelejä kaiket illat.
Ai? Mä en kyllä pidä pelejä mitenkään pahana, yhdessä pelaaminen on vaan yksi monista kivoista tavoista viettää aikaa yhdessä. Kotona Suomessakin pelaillaan välillä, tietokoneella lähinnä Civiä tai sitten lautapelejä (oon vähän miettinyt pitäiskö täälläkin ostaa joku hauska lautapeli, kun ne on Suomessa kaikki). Meillä peli-innostukset menee aaltoliikkeessä, eli välillä pelataan tosi monena iltana peräkkäin, ja sit on taas pitkiä taukoja. En mä tiedä miksi tuosta olisi saanut sen kuvan että me pelattais sitten jotenkin koko ajan ja joka päivä... :)
En tarkoittanutkaan, että TE pelaisitte nenä ruudussa kaiken aikaa. Mutta sellaisiakin on. Lautapelit sitten onkin eri juttu! Ja miksi ihmeessä olen anonyymi?
Jaa se olit sää. Mä jo vähän ihmettelinkin että kuka tuntematon mua muka tuolleen käy kritisoimaan. Olisin vastannut varmaan vähän eri tavalla jos olisin tiennyt kuka kommentin jätti, kun olisin ollut paremmin selvillä millä mielellä se on kirjoitettu... ;)
Juu, en tosiaan "hyökännyt" teitä vastaan. Kehotin vain mielummin valitsemaan sen yhteisen ajan vieton. Mä tiedän näitä tapauksia, joissa toinen pelaa kaiket illat. Surullista. Mut hei, Shanghai ♥ !!!
Jeps, ja yhdessä me tosiaan just lähinnä pelataankin, näitä yksinpelejäkin. Mut se on ihan totta että Shanghai on ehkä maailman paras peli! :)
Meressä pulikoiminen oli todellakin hauskaa. Kun ensimmäinen aalto kasteli silmälasit suolavedellä, niin vein ne suosiolla kassiin ja sitten saikin aallot heitellä.
Iho oli suolasta tahmea, mutta sehän on kai terveellistä. Miksi niitä suolahuoneita muuten niin suositelteisiin. Kampaus ei siitä pitänyt, mutta kun ei ole muutenkaan niin viimeisen päälle hieno niin ei väliä.Pääasia oli, että hauskaa riitti ja simpukoitakin tuli taas mukaan.Se on vaan tämä keräilijäluonne, kun joskus iskee.
Se oli kyllä tosi hauskaa, en mäkään ollut aikaisemmin Meksikonlahdessa ollut. Osittain kyllä myös siksi, etten mä voi sietää merivettä, kun se on jotenkin niin inhottavan suolaistakin... ;)
Lähetä kommentti