Heinäkuun neljäs

Itsenäisyyspäivänä Suomessa kansa katsoo telkkarista kun eliitti juhlii, täällä juhlii kansa (ja kyllä varmaan eliittikin, mutta me ei välitetä niistä). Jos jonkinlaista paraatia ja juhlaa olisi ollut tarjolla ympäri kaupunkia, mutta me valittiin Freedom over Texas -tapahtuma Eleanor Tinsley Parkissa. Festivaali olisi alkanut jo kello neljä, mutta me suunnattiin paikalle vasta siinä puoli seitsemän aikoihin. Ollaan sen verran opittu, ettei meidän kestävyys riitä iltaan asti jos aloitetaan kovin paljon ennen auringon laskemista. Nytkin oli tunnin ajan melko tukalaa, mutta olo muuttui kovasti siedettävämmäksi jahka ei enää porottanut kirkkaalta taivaalta. Jos lämpötila on noin muuten siinä vajaassa neljässäkympissä, niin en uskalla edes ajatella mitä se oli siinä suorassa paahteessa...

Tapahtuma-alue oli varsin laaja, eikä nähtävää puuttunut. Musiikkia oli tarjolla laidasta laitaan, kolmella eri esiintymislavalla. Armeijalla, kuten poliisillakin, oli omat värväyspisteensä, joissa pääsi katselemaan tankkeja sun muuta välineistöä. NASA:lla oli oma pisteensä, ja pääsipä sitä halutessaan kokeilemaan myös kuinka vauhdikkaasti osaisi vaihtaa renkaat autoon (silleen formula-tyyliin). Lapsille oli oma alueensa, josta löytyi possujunia sun muita pieniä laitteita. Myös ruokakojuja löytyi vähän joka lähtöön, kuten myös tapahtuman yhden suurimman sponsorin, Budweiserin olutpisteitä. Meille ei tuo olut niin kovasti maistu, mutta vettä käytiin ostamassa aika tiuhaan tahtiin.

Kierrettyämme suunnilleen koko alueen läpi, jäätiin katsomaan vuotuista Bud Light rantalenttisturnausta. Naisten finaalista nähtiin viimeinen erä (Galvestonin joukkue voitti San Antonion) ja miesten finaali saatiinkin katsella kokonaan (Houston pieksi Dallasin!).
Lentopallofinaalin aikana illan pääesiintyjä, countrytähti Clay Walker oli aloittanut settinsä päälavalla, ja me lähdettiin ääntä kohti etsimään vähän jotain nälkää taltuttamaan. Päädyttiin cajun-ruokaa myyvälle kojulle, josta Ville valikoi hodarin tyyppisen ratkaisun, ja minä söin hyvällä ruokahalulla bbq-leivän. Eikä tuo Walker mitään ihan huonoa taustamusiikkia ruokailuhetkelle tarjonnut, olisihan tuota kuunnellut kauemminkin. Tai no, kyllä ne ilotulitukset siinä vaiheessa oli jo oikein tervetulleita, niidenhän takia me pääasiassa valittiin nimenomaan tämä tapahtuma. Shell sponsoroi siis Yhdysvaltojen suurimman maalta ammuttavan ilotulitusesityksen!

Kaikista ilahduttavinta oli se, että esitys ei ollut vaan rakettien paukuttelua taivaalle, vaan siihen kuului musiikkia ja pätkiä puheista, ja kokonaisuudessa oli löydettävissä tarinankerronnallinen kaari. Kaikki alkoi elokuvistakin tutulla NASA:n ohjauskeskuksen lähtötarkastuksella, jossa jokainen yksikkö antaa luvan laukaisuun. Kun lista oli käyty läpi, kaiuttimista kuului "we are go for launch" ja sitten räjähti. Riemua ei millään lailla hillinnyt se, että ensimmäisenä musiikkina kaikui Tähtien sota!

Muutenkin musiikinkäyttö oli varsin toimivaa, ja raketit mitä näyttävimpiä. Villen suosikki oli Louis Armstrongin What a Wonderful World -biisi, johtuen suurimmalti osalti tuosta varsin hauskasta hymynaamasta. :)

Eihän näistä videoista nyt millään lailla saa yhtä huikeaa tunnelmaa kun mitä paikan päällä oli, mutta onhan edes jotain...

Vartin verran kaverit pisti menemään, ja lopettelivat vielä sellaisella grande finalella että oksat pois. Villen sanojen mukaan "ja sit ne sekos..."

Mä rakastan ilotulituksia, kuten kaikki mun kanssa uutta vuotta koskaan viettäneet varmasti hyvin tietää. Yleensä on vaan tottunut siihen että niitä katsellessa on jonkin verran kylmä, mutta tällä kertaa ei tosiaan ollut. Nyt vaan pitää alkaa totuttelemaan siihen ajatukseen, että ihan tällaista showta ei näe enää ikinä, kun Turun kaupungin uuden vuoden ilotulitukset ei kyllä ihan pysty kilpailemaan...